Sunday 26 March 2017

Kankaiden tuhoamisprojekti, osa 5/XX

Kankaiden tuhoamisprojektin kanssa meinaa tulla kiire, sillä tässä on jo sovittuna kaksi seuraavaakin Tallinnanreissua, ja edullisen Abakhan Fabriksin laarit kutkuttelevat jo mielessä. Karnaluksikin on kuulemma muuttanut rakennuksen alakertaan parempiin, ilmavampiin ja avarampiin tiloihin. Ties mitä siellä seuraavalla kerralla tapahtuukaan, jos siellä kerrankin on happea aivoille ja jaksaa vähän paremmin katsella....

Kiirettä on pitänyt siis, että olen saanut silputtua ja siirrettyä vaatekomeron puolelle (joka alkaa pian olla seuraava ongelma..) ostamiani kankaita.

Pallopaita piti tehdä äkkiä kivannäköisestä mutta typerästä akryylista. Tämä on vasta kerran käytetty ja pesty ja aivan nukkainen. Ei ikinä pitäisi sortua huonolaatuisiin kankaisiin, joiden vielä arvaa olevan ikäviä päällä, mutta minkäs joskus teet, kun kuvio on niin kiva. Tämä on samalla "hihattomalla" kaavalla kuin monet viimeaikojen paitani, tämä on onneksi niin nopsa tehdä, että melkein ei edes harmita kankaan rupuaminen.
Marihame! Ja päällä on joskus muinoin itsetehty paitakin.
Ostin joskus taannoin samalla kertaa kaksi Marimekon kangasta hameiksi. Toinen on vielä leikattuna, mutta tämä toinen valmistui jossain yön tunteina ja muistin kuvata sen vasta päällä.Vaatisi oikeastaan kiinteän vuorin vielä, mutta en ole saanut aikaiseksi, kun kankaan voi jo hyvillä mielin pitää "tuhottuna" eli selvitettynä. xD Enää toinen pitää tehdä!

T-paita viimeaikojen luottokaavalla ja leggarit.
Pirteänvärinen "twinset" on kerrastohenkinen kotiasu, tosin tuota t-paitaa voi ihan hyvin käyttää julkisillakin paikoilla, ja miksei leggareitakin.. Mutta ei yhtäaikaa, se voisi olla liian villiä. :D

Krokotiilit!
Viimeinkin sain leikattua ja ommeltua kasaan myös Tukholman krokot! Tuntuu, että tämä kangas on odottanut vuoroaan jo ikuisuuden, mutta eihän Tukholman reissusta kuitenkaan ole kuin maksimissaan kolme kuukautta. Siltäkin reissulta odottaa toimenpiteitä kaksi muuta trikookangasta vielä, ja toiselle onkin jo tuhoamissuunnitelma. Toinen odottaa vielä jotakin täydellistä ja arvoistaan ideaa. :)

No comments:

Post a Comment