Saturday 20 May 2017

Viherpeukalointia



Nyt innostuin jostain, mistä en olisi ikinä uskonut: nimittäin kasveista. Toki olen jossain määrin tykännyt aina maltillisista kasveista (pelargoniat ja muut "mummokukat" ja tilaavievät sojottimet eivät niinkään ole kiinnostaneet) ja omistanutkin pieniä kaktuksia ja pari erilaista ihanaa lihansyöjäkasviakin joskus, sen lyhyen aikaa, jonka ne säilyivät hengissä.
Yrttitarha keittiön ikkunalaudalla on ehdoton, koska haluan ruohosipulia leivälle, basilikaa ja timjamia joka ruokaan ja sopivan hetken tullen tuoretta minttua jäätelökahviin.

Henkiinjäämiskokeilu löytöpistokkaista
Mutta nyt, koska tämä on ilmeisesti taas muotia ja yllättävissäkin paikoissa myydään pikkukasveja, innostuin mehikasveista. Näin nettiaikakautena niiden maailmaan tutustuminen onkin huomattavasti helpompaa kuin 90-luvulla itse kokeillen ja ylikastellen pilalle ilman ohjeita. Somestahan sitten tulikin vastaan toinen toistaan upeampia mehikasviasetelmia ja siinä vaiheessa oli pakko rynnätä Konttiin ja Kierrätyskeskukseen haalimaan astioita.
Vanhaan leipävuokaan ja hillittömän upeaan tinakermakkoon sopi istuttaa pieni succupuutarha.

Pari vuotta sitten jo hankin aloen ja se ihme kyllä on elossa ja voi oikein rehevästi. Kaipaakin taas pientä siivousta ja osittamista, että mahtuu kasvamaan jo nyt melko isossa uunivuuassaan. Eilen kannoin kotiin helmivillakon ja odotan jo malttamattomana sen kasvua, jotta pääsen pätkimään siitä pentuja seuraavaan.

Uusi Hedgehog Aloe tuli taloon pari päivää sitten myös. Se on tekemässä kukkaa!


Kokeilunomaisesti laitoin odottamaan mahdollisia ihmeiden tapahtumisia pudokkaita näistä kasveista ja pistokkaita muistakin vanhoista kasveista. Katsotaan, nouseeko näistä vielä joskus jotain uutta elämää:
Nämä jäänevät henkiin, näillä kaikilla pudokkailla oli jo pikkuisia juuria kehittyneenä!

Tekevätkö nämä juuria? Aloe ei ehkä toimi niin. Tieteellinen koe menossa.

Valkoiset hässäkät ovat paperia ja tukemassa pistokkaita, etteivät ne huku!

Viimeinkin saapunut kevät, ainakin jo toista päivää pitkä yli 10 asteen kesä  - ja uuden elämän ihmeet alkavat kummasti kutkuttaa! :)


No comments:

Post a Comment